Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://www.oulunkaari.org:80/vaala/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://www.oulunkaari.org:80/vaala/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.10.2015 klo 16:30 - 19:15 / Tarkastettu

 Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje   
 
  209 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  210 Pöytäkirjantarkastajien valinta
  211 Ilmoitusasiat
  212Elinkeino-ohjelma
  213Vaalan kunnan kehittämishanke
  214Vaalan kunnan osajäsenyys Kainuun liitossa
  215 Säräisniemen Muistolan ja Ruununkartanon lämmitysjärjestelmän muuttaminen
  216Hallintosäännön ja hallinto-osaston johtosäännön päivittäminen
  217 Pankkitilien käyttöoikeuksien päivittäminen
  218Arviointikertomus 2014/lausunnot
  219VN:n asetuksen saaristokunnista ja kuntien saaristo-osista uusiminen
  220Talousraportti 8/2015
  221 Kunnan tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2016
  222 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016
  223Vaalan kunnan kuljetusopas
  224 Ylitysoikeus/Tekninen osasto
  225 Ylitysoikeuden anominen kunnanhallitukselta/kunnanvaltuustolta
  226Metsälamminkankaan alueen tuulivoimayleiskaava
  227 Investointimäärärahan kohdentaminen
  228 Investointimääräraha
  229Kaavamuutos kortteliin 209 liittyvä VL-alue
  230Vaalan keskustan asemakaavan muutos
  231 Kaavamuutos Manamansalon Martinlahden asemakaavan kortteliin 7
  232 Viranhaltijoiden ja lautakuntien päätökset
  233 Muut asiat
 
 Osallistuja   Tehtävä
 
  Virkkunen Reijo pj
  Moilanen Kalle 1. varapj.
  Kylmänen Tiina 2. varapj.
  Karhu Tapani jäsen
  Karjalainen Vuokko jäsen
  Kesälahti Aune jäsen
  Kuusela Terttu jäsen
  Leinonen Erkki jäsen
  Moilanen Helmi jäsen
  Karjalainen Esa kv:n pj.
  Lämsä Pekka K. kv:n 2. varapj.
  Määttä Tytti kunnanjohtaja
  Leppänen Juho pöytäkirjanpitäjä
 
 Nähtävilläolo  
 
  Vaalan kunnanvirasto 19.10.2015 klo 9.00-16.00 
  Alkaen 19.10.2015 15:00