Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://www.oulunkaari.org:80/vaala/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://www.oulunkaari.org:80/vaala/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.03.2015 klo 14:00 - 18:58 / Tarkastettu

 Pykälä   Otsikko  
 
  65 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  66 Pöytäkirjantarkastajien valinta
  67 Ilmoitusasiat
  68 Ylitysoikeudet vuoden 2014 talousarvioon
  69Vuoden 2014 tilinpäätös
  70 Vapaaehtoinen palkaton vapaa
  71Poissaolo-ohjeen päivittäminen
  72Koulutussuunnitelman päivittäminen
  73 Kunnanviraston sulkeminen heinäkuussa
  74Talousraportti 1-2/2015
  75 Edustajan ja varaedustajan nimeäminen Oulujärvi Leader ry:n hallitukseen
  76 Lamminahon pääsymaksujen määrittäminen
  77Vaalan hyvinvointikertomus 2013-2016
  78 Kunnanjohtaja Tytti Määtän vuosiloma
  79 Pohjois-Pohjanmaan maakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämismallin valmistelu
  80 Sivistyspalveluiden avoimet virat ja toimet 1.8.2015 / täyttöluvan anominen kunnanhallitukselta
  81 Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset
  82 Muut esille tulevat asiat
  83Kunnan omistaman maa-alueen vuokraaminen TuuliWatti Oy:lle
  84Kaavoituskatsaus 2014
 
 Osallistuja   Tehtävä
 
  Virkkunen Reijo pj
  Kylmänen Tiina 2. varapj.
  Karhu Tapani jäsen
  Karjalainen Vuokko jäsen
  Kesälahti Aune jäsen
  Kuusela Terttu jäsen
  Leinonen Erkki jäsen
  Moilanen Helmi jäsen
  Karjalainen Esa kv:n pj.
  Kemppainen Pentti kv:n 1. varapj.
  Lämsä Pekka K. kv:n 2. varapj.
  Määttä Tytti kunnanjohtaja
  Aaltonen Arja pöytäkirjanpitäjä
  Hannukainen Esa varajäsen
  Vuorinen Anu  asiantuntija
  Torvinen Juha  asiantuntija
  Kurtti Kalle  vt.vesilaitoksen johtaja
  Leinonen Liisa  sivistysjohtaja
  Airaksinen Juha  tekninen johtaja
 
 Nähtävilläolo  
 
  Vaalan kunnanvirasto 7.4.2015 klo 9-15 
  Alkaen 07.04.2015